Gynekologiset kasvaimet (hyvän- ja pahanlaatuiset)

TherapiaFennica

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Pekka Nieminen

Kohdunkaulan premalignit muutokset ja papilloomavirukset

Kohdunkaulan solumuutosten etiologia

Kohdunkaulan premalignit muutokset (kohdunkaulan syövän esiasteet, dysplasiat, CIN, SIL) ovat levyepiteelin kerrosrakenteen häiriöitä, joista osa voi hoidotta kehittyä vuosien kuluessa (keskimäärin noin 10-15 vuoden) kohdunkaulan syöväksi. Muutoksia voi olla myös kohdunkaulan lieriösolujen muodostamassa rauhasepiteelissä ja silloin puhutaan lieriösoluatypiasta. Suuri osa näistä muutoksista paranee spontaanisti, mutta luotettavia kliinisiä markkereita progrediointiin ei ole. Näiden muutosten syntymiseen tarvitaan nykyisen tiedon mukaan papilloomavirusinfektio.

Papilloomavirukset (Human papillomavirus, HPV) ovat ryhmä pieniä DNA-viruksia, jotka aiheuttavat sekä hyvän- että pahanlaatuisia iho- ja limakalvokasvaimia ihmisillä ja eläimillä. Ihmisellä on erilaisia papilloomaviruksen alatyyppejä tähän mennessä tunnistettu noin sata. Näistä genitaalien alueella voi löytyä noin 30-40 erilaista. Yleisimmät ovat HPV 6, 11, 16, 18, 31, 35. Alatyypit on jaettu myös eri ryhmiin niiden karsinoomariskin perusteella. Korkean riskin HPV tyyppejä ovat esimerkiksi 16, 18, 31, 33, 35, 45, 51, 52, 56 ja 58; pienen riskin tyyppejä 6, 11, 42, 43 ja 44.

HPV voi aiheuttaa genitaalien alueella infektioita, jotka ilmenevät kliinisesti joko visvasyylinä eli kondyloomina tai ns. litteänä kondyloomana. Yleisimpiä ovat kuitenkin oireettomat levyepiteelin sisäiset vauriot ja solumuutokset varsinkin kohdunkaulassa, missä ne eivät näy paljaalla silmällä, vaan ainoastaan Papa- ja kudosnäytteissä sekä kolposkopiassa. HPV:n DNA voi löytyä genitaalien epiteelistä, vaikka siinä ei olisi mitään morfologisia muutoksia, tällöin on kyse latentista infektiosta.

Seurantatutkimukset ovat osoittaneet että HPV:n taudinkulku voi olla hyvin moninainen. Yleisin näyttää olevan spontaanisti paraneva infektio. Kahden vuoden seuranta-aikana HPV paranee noin 80 %:lla. Tällöin henkilö ei useinkaan edes tiedä, että hänellä on tai on ollut HPV. Subkliiniseen tai kliiniseen vaiheeseen HPV-infektioista etenee 20-30 prosenttia. Näistäkin osa paranee itsestään, osa jää persistoimaan ja osa etenee vahvoiksi dysplasioiksi tai jopa karsinoomaksi, jollei leesioita hoideta. Genitaalialueella HPV:n merkitys onkin erityisesti kohdunkaulan syövän riskin kohoamisessa. Onkogeenisen HPV-16 ollessa kyseessä riski kohoaa monikymmenkertaiseksi. Kohdunkaulan junktioalue (levy- ja lieriöepiteelin saumakohta) on erityisen herkkä HPV:n suhteen. Tältä metaplastiselta muuntumisalueelta HPV pääsee jakautuviin basaalikerroksen soluihin replikoitumaan. Tällä alueella myös syntyvät lähes kaikki kohdunkaulan syövät ja niiden esiasteet. Vaginan ja vulvan limakalvot ovat huomattavasti vastustuskykyisempiä HPV:lle.

Kohdunkaulan solumuutosten taudinkuva

HPV-infektio on käytännössä oireeton, jollei oteta lukuun näkyviä syyliä eli kondyloomia. Lievää kutinaa ja limakalvon kuivuutta saattaa genitaalien alueella esiintyä. Kohdunkaulan solumuutokset eivät anna oireita.

Kohdunkaulan solumuutosten diagnoosi

HPV-infektion diagnoosi perustuu käytännön kliinisessä työssä inspektioon sekä ennen kaikkea Papa-näytteeseen (Papa-tutkimus eli gynekologinen irtosolunäyte). HPV-DNA:n osoittamista ja tyypitystä käytetään toistaiseksi vain tutkimusmielessä. Papalöydöksen vaikeusasteen perusteella potilasta jäädään seuraamaan tai hänelle tehdään kolposkopia ja sen yhteydessä otetaan koepalat mahdollisen syövän tai sen esiasteiden osoittamiseksi. Jos potilaalla on ulkoisia kondyloomia, tulee aina ottaa myös Papa-näyte.

Kohdunkaulan solumuutosten hoito

Vulvassa sijaitsevat kondyloomat eivät muodosta suurta riskiä maligniteetin suhteen ja niiden hoidossa kannattaa olla melko konservatiivinen. Liian aggressiivisella hoidolla saatetaan aiheuttaa pahempia oireita (vulvodynia, vestibuliitti), kuin itse tauti aiheuttaa. Jos syyliä on vain muutamia, kannattaa kokeilla podofyllotoksiinia tai imikimodia. Resistentit ja laajat syyläalueet kannattaa hoitaa laserilla, mutta tällöin on varottava liian syvää ja laajaa hoitoa. On syytä muistaa, että kondyloomien spontaani paraneminen on tavallista. Vaginan lievien HPV-muutosten suhteen on oltava vielä konservatiivisempi. Podofyllotoksiinia ei saa käyttää. Laserhoito on paras, mutta koska vaginan leesiot lähes aina esiintyvät yhdessä portion muutosten kanssa ja portion muutosten hoito käynnistää usein immuunivasteen tehostumisen, vaginan muutokset häviävät usein itsestään.

Kohdunkaulan muutosten hoitopäätöksen täytyy aina perustua kolposkopian, sen yhteydessä otettujen koepalojen histologian ja sytologian perusteella tehtyyn arviointiin. Hoito tulee tehdä kolposkooppisesti, ei pelkästään "silmämääräisesti". Dysplasiat hoidetaan lähes aina, poikkeuksena lievä dysplasia (CIN1), jota ei hoideta alle 30-vuotiailla suuren spontaanin paranemistaipumuksen takia. Lievemmät HPV-muutokset, kuten condyloma plana ja atypia condylomatosa, kannattaa jättää hoitamatta ja odottaa spontaania paranemista. Jos löydös säilyy yli 24 kk, myös lievemmät, ei-dysplastiset muutokset voi hoitaa. Paras hoitomenetelmä on nykyään sähkösilmukka- eli loop-konisaatio. Se tehdään paikallispuudutuksessa polikliinisesti. Etuina ovat hyvät hoitotulokset, nopeus, vähäiset komplikaatiot sekä poistettavan alueen säilyminen hyväkuntoisena konuksena patologin tutkimusta varten. Histologisen tutkimuksen perusteella nähdään, onko koko muutosalue saatu poistetuksi. Tuhoavia hoitoja kuten kryo ja laservaporisaatio ei tulisi käyttää, varsinkin jos tauti uusiutuu hoidon jälkeen.

Kohdunkaulan solu- ja kudosmuutosten seuranta

Seuranta on tärkeää hoitojen jälkeen. Koska kyseessä on virusperäinen tauti ja hoito ei tuhoa kaikkia viruspartikkeleita, joita on useimmiten leesioita ympäröivässä normaalissakin kudoksessa, saattavat muutokset uusiutua. Kohdunkaulan syövän riski hoidetun esiasteen jälkeen on kolminkertainen normaaliväestöön verrattuna ja riski säilyy ainakin 30 vuotta. Kohdunkaulan muutosten hoidon jälkeen tehdään kolposkooppinen kontrolli puolen vuoden kuluttua ja sen yhteydessä otetaan Papa-näyte ja tarvittaessa biopsiat. Papakontrolleja on tämän jälkeen syytä tehdä vuosittain ainakin viiden vuoden ajan.

Linkit

http://www.kaypahoito.fi

Käypä hoito -suositus: "Kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnytinten solumuutokset - diagnostiikka, hoito ja seuranta".

Kohtukasvaimet

Kohdun myoomat

Myoomien yleisyys

Kohdun lihaskasvain (myooma) on varsin yleinen. Noin joka viidennellä 35-50-vuotiaalla todetaan myoomia, joiden lukumäärä ja koko saattavat vaihdella suuresti. Myooma voi sijaita kohdun seinämässä useassa eri kohdassa. Subseroosinen myooma kasvaa pinnallisesti kohtua verhoavan peritoneumin alla, intramuraalinen myooma lihasseinämän sisällä ja submukoottinen kohtuontelon puolella endometriumin alla. Myooma voi olla myös varrellinen ja sijaita kohdunkaulan alueella.

Myoomien taudinkuva

Valtaosa myoomista on oireettomia. Oireilu ja sen voimakkuus riippuu myooman sijainnista kohdussa ja luonnollisesti sen koosta. Yleisimmät oireet ovat vuotohäiriöt (runsas ja/tai pitkittynyt kuukautisvuoto, välivuodot), painontunne, tihentynyt virtsaamistarve, ulostamisvaikeudet ja lapsettomuus. Eniten oireilua aiheuttavat submukoottiset myoomat. ƒkillisen kipumahan voi aiheuttaa myooman nekroosi ja/tai torsio.

Myoomien diagnoosi

Normaalisti myooma diagnosoidaan oireiden ja gynekologisen sisätutkimuksen avulla. Palpaatiossa kohtu voi tuntua suurentuneelta, kömpelöltä, kyhmyiseltä tai kovalta riippuen myoomien koosta ja sijainnista. Diagnoosi voidaan varmistaa ultraäänitutkimuksella. Samalla voi sulkea pois munasarjakasvaimet, jotka voivat muodostaa erotusdiagnostisia ongelmia. Myös raskauden mahdollisuus on pidettävä mielessä.

Myoomien hoito

Oireetonta myoomaa ei tarvitse hoitaa. Myoomien mahdollista kasvua on kuitenkin syytä seurata ja pyytää potilas kontrolliin noin puolen vuoden kuluttua. Jos kasvua ei ole tapahtunut ja potilas on oireeton, voidaan kontrollit jatkossa tehdä vuoden välein. Menopaussin jälkeen, jos potilaalla ei ole hormonikorvaushoitoa, myooman kasvutaipumus useimmiten häviää. Myoomat on hoidettava leikkauksella, jos myooma aiheuttaa selviä oireita, se on kasvanut nopeasti tai jos myooma on muodostunut tai kasvanut menopaussin jälkeen. Fertiili-ikäisillä naisilla on mahdollista joissakin tapauksissa tehdä säästävä leikkaus (myooman enukleaatio). Myoomilla on kuitenkin taipumus uusia, joten jos raskauksia ei ole enää suunniteltu on suositeltavaa poistaa kohtu. Submukoottisia myoomia on mahdollista hoitaa hysteroskooppisesti "höyläämällä". GnRH-agonisti-hoidolla voidaan myoomien kokoa pienentää esim. ennen leikkausta. Lääkehoidon teho ei ole pysyvä.

Myooma ja raskaus

Varsinkin submukoottiset myoomat voivat estää raskauden alkamista ja aiheuttaa keskenmenoja. Näissä tilanteissa operatiivinen hoito voi auttaa. Tavallisesti myooma ei häiritse raskauden kulkua. Joskus myoomat voivat aiheuttaa kipua raskauden aikana. Kervikaalinen myooma voi olla synnytyseste.

Kohdun polyypit

Kohdun polyyppien yleisyys ja etiologia

Kohdun rungon ja kaulaosan polyypit ovat yleisiä. Tutkimusten mukaan prevalenssi on jopa 24 %. Yleisimpiä polyypit ovat 40-50-vuotiailla. Polyypit alkavat usein fokaalina hyperplasiana, josta vähitellen muodostuu varsinainen polyyppi. Polyypit eivät ole syövän esiasteita, mutta niihin liittyy pahanlaatuisuuden riski, joka on noin 0,5 %

Kohdun polyyppien taudinkuva

Useimmiten polyypit ovat oireettomia sekä kohdun rungossa että kaula-osassa. Oireina ovat useimmiten vuotohäiriöt, kuten myoomissakin. Lisäksi saattaa esiintyä epäsäännöllistä vuotoa sekä runsasta ja/tai pitkittynyttä vuotoa. Kohdunkaulan polyypit voivat alkaa vuotaa yhdynnässä tai aiheuttaa Papa-muutoksia.

Kohdun polyyppien diagnoosi

Kohdunkaulan polyypit diagnosoidaan useimmiten vuoto-oireiden ja gynekologisen tutkimuksen perusteella. Papanäytettä otettaessa kohdunkaulasta pilkistävä polyyppi on useimmiten helppo todeta. Kohtuontelon polyypit diagnosoidaan oireiden perusteella tehtävän ultraäänitutkimuksen perusteella. Tällöin nähdään paksuuntunut endometrium, joka voi olla myös epätasainen. Tutkimusta voidaan tarkentaa hysterosonografialla, jossa kohtuonteloon ruiskutetaan keittosuolaliuosta. Neste menee polyypin ympärille ja tyypillinen nesteen ympäröimä tihentymä on helpompi havaita. Hysteroskopialla voi myös hyvin ja luotettavasti diagnosoida polyypin.

Erotusdiagnostisia ongelmia polyypin suhteen voivat muodostaa endometriumin hyperplasiat ja syövät.

Kohdun polyyppien hoito

Kohdunkaulan polyypit poistetaan useimmiten polyyppipihdeillä kiertämällä. Kohdunrungon polyypit poistetaan kaavinnalla tai luotettavammin hysteroskopiassa resektiolla. Poistetut polyypit kannattaa lähettää aina patologille tutkittavaksi.

Kohdun limakalvon hyperplasiat

Kohdun limakalvon hyperplasian yleisyys ja etiologia

Endometriumin hyperplasiat jaetaan Suomessa useimmiten kolmeen ryhmään: hyperplasia simplex, hyperplasia cystica glandularis ja hyperplasia adenomatosa.

Hyperplasia simplex kehittyy pitkittyneen estrogeenivaikutuksen seurauksena (anovulaatio, estrogeenihoito). Näistä karsinoomaksi kehittyy alle 2 %. Hyperplasia cystica glandularis, joka histologiselta kuvaltaan poikkeaa selkeästi edellisestä kehittyy myös pitkittyneen estrogeenivaikutuksen vaikutuksesta. Näistäkin hyperplasioista alle 3 % progredioi syöväksi.

Hyperplasia adenomatosa on kuitenkin selkeästi endometriumkarsinooman esiaste. Noin neljäsosa progredioi hoitamattomana syöväksi.

Kohdun limakalvon hyperplasian taudinkuva

Kohdun limakalvon hyperplasiat ovat alkuvaiheessa oireettomia. Myöhemmin ne oireilevat vuotohäiriöinä. Postmenopausaalisessa vuodossa on noin 15 %:ssa aiheuttajana hyperplasia. Papanäytteessä voi myös löytyä atyyppisiä endometriumsoluja hyperplasiasta irronneena.

Kohdun limakalvon hyperplasian diagnoosi

Kohdun limakalvon hyperplasiat diagnosoidaan useimmiten oireiden perusteella tehtävän ultraäänitutkimuksen ja sen yhteydessä otettavan endometriumbiopsian (esim. Pipelle, Endorette) perusteella. Vaginaalisessa Uƒ:ssä nähdään paksuuntunut endometriumkaiku, joka voi olla myös epätasainen. Erotusdiagnostista tutkimusta voidaan tarkentaa hysterosonografialla, jossa kohtuonteloon ruiskutetaan keittosuolaliuosta. Hysteroskopialla on myös mahdollista diagnosoida hyperplasia.

Erotusdiagnostisia ongelmia hyperplasian suhteen voivat muodostaa endometriumin polyypit, submukoottiset myoomat ja syövät.

Hyvänlaatuiset munasarjakasvaimet

Hyvänlaatuisten munasarjakasvainten yleisyys ja etiologia

Munasarjakasvaimen takana voi olla useanlaisia prosesseja. Gynekologisessa sisätutkimuksessa havaittu kohdun sivuelimien suurentuma voi olla hyvän- tai pahanlaatuisen kasvaimen aiheuttama, toiminnallinen kysta tai infektion aiheuttama, joskus jopa kohdunulkoinen raskaus. Ei-neoplastisia kasvaimia ovat follikkelikystat, corpus luteum kystat, harvinaisemmat polykystisten ovarioiden (PCO) aiheuttamat suurentumat sekä parovariaalikystat.

Neoplastisia, hyvänlaatuisia kasvaimia ovat epiteeliaaliset seröösit, endometriaaliset ja musinoottiset kasvaimet sekä dermoidikystat. Harvinaisempia ovat mm. stromasoluperäiset granulosa-thecasolutuumorit.

Nuorilla naisilla munasarjakasvaimet ovat useimmiten hyvänlaatuisia, ei-neoplastisia ja toiminnallisia kystia. Iän myötä pahanlaatuisuuden riski kasvaa. Munasarjakasvaimen löytyessä sen luonne on selvitettävä mahdollisimman tarkkaan. Jos operatiiviseen hoitoon ei ryhdytä Uƒ-tutkimuksen jälkeen, muutosta on seurattava kunnes se häviää.

Hyvänlaatuisten munasarjakasvainten taudinkuva

Hyvänlaatuiset munasarjakasvaimet ovat yleensä oireettomia tai vähäoireisia. Kasvaessaan ne saattavat aiheuttaa diffuusia painon tunnetta. Joskus kasvain saattaa aiheuttaa akuutteja oireita: Ovariaalikystan ruptuura aiheuttaa verenvuodon, joka ärsyttäessään peritoneumia aiheuttaa kipua, vuodon jatkuessa jopa shokin. Tuumorin torsio aiheuttaa iskeemisen kivun. Tuumori saattaa myös infektoitua. Toiminnalliset kystat aiheuttavat joskus ylimääräisiä vuotoja tai kierron häiriöitä.

Hyvänlaatuisten munasarjakasvainten diagnostiikka ja hoito

Munasarjakasvain löytyy useimmiten sattumalöydöksenä gynekologisessa sisätutkimuksessa. Tutkimuksen yhteydessä kannattaa selvittää kasvaimen koko (ei-neoplastiset tuumorit ovat yleensä alle 6 cm läpimitaltaan). Kasvaimen muoto, konsistenssi ja liikkuvuus antavat myös vihjeitä kasvaimen luonteesta. Follikkelikystat ovat pyöreitä, melko pehmeitä, dermoidikystat kovempia. Hyvä liikkuvuus puhuu yleensä hyvänlaatuisuuden puolesta.

Kaikista munasarjakasvaimista kannattaa tehdä Uƒ-tutkimus. Täytyy kuitenkin muistaa, että hyvä ja luotettava munasarjojen Uƒ tutkimus vaatii kokenutta lääkäriä. Munasarjakasvaimet, joita voidaan jäädä seuraamaan, ovat Uƒ-tutkimuksessa useimmiten ohutseinäisiä, yksilokeroisia kystia ja toiminnallisia luonteeltaan. Ne häviävät useimmiten itsestään parin kuukauden seuranta-aikana. Jos kasvaimet ovat paksuseinäisempiä, monilokeroisia tai sisältävät solideja alueita on operatiivinen hoito lähes säännönmukainen. Lisätutkimuksia ovat kasvainmerkkiaineet (katso Munasarjasyöpä).

Jos preoperatiiviset tutkimukset osoittavat, että kasvain on suurella todennäköisyydellä hyvänlaatuinen, kannattaa operaatio tehdä tähystyskirurgialla, laparoskooppisesti. Muussa tapauksessa tulee tehdä laparotomia keskitetysti munasarjasyövän hoitoon perehtyneessä sairaalassa.

Erotusdiagnostisia ongelmia voivat tuottaa mm. varrelliset myoomat, hydro- ja sactosalpinx sekä kohdunulkoinen eli extrauteriininen raskaus. Fertiili-ikäisellä naisella on hyvä tehdä raskaustesti.

Gynekologiset pahanlaatuiset kasvaimet

Kohdun runko-osan syöpä

Kohdun runko-osan syövän yleisyys ja etiologia

Kohdun runko-osan syöpä (endometriumin karsinooma) on yleistynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Syyt ovat osin epäselviä, mutta elintason nousu, syntyvyyden aleneminen ja keskimääräisen ensisynnytysiän nousun oletetaan olevan merkittäviä tekijöitä. Kohdun runko-osan syöpä oli Suomessa vuonna 2004 toiseksi yleisin naisten syöpä. Uusia tapauksia oli 787, kun uusia tapauksia vuonna 1964 oli 257. Ilmaantuvuuden huippu on 60-70 vuoden iässä. Endometriumin karsinooman etiologiaa ei tunneta, mutta riskitekijöitä ovat ylipaino, synnyttämättömyys, myöhäinen menopaussi, diabetes, verenpainetauti, rintasyöpä ja polykystiset munasarjat. Pitkä yhtäjaksoinen endogeeninen tai eksogeeninen estrogeenistimulaatio, erityisesti ilman progesteronivaikutusta näyttää lisäävän riskiä.

Kohdun runko-osan syövän taudinkuva

Tärkein oire on vuotohäiriö. Sekä premenopausaaliset vuotohäiriöt, että postmenopausaalinen vuoto on aina selvitettävä endometriumnäytteellä. Tilanne on sama, jos Papanäytteessä esiintyy endometriumsoluja postmenopausaalisella naisella tai atyyppisiä endometriumsoluja. Myös ultraäänitutkimuksesta on usein apua selvitettäessä endometriumin paksuutta ja konsistenssia.

Kohdun runko-osan syövän diagnostiikka ja hoito

Diagnoosi perustuu endometriumnäytteen histopatologiaan, josta määritellään myös karsinooman erilaistumisaste (grade). Levinneisyys (stage) pyritään selvittämään preoperatiivisesti kliinisen tutkimuksen; ultraäänitutkimuksen ja muiden kuvantamismenetelmien avulla, mutta lopullinen levinneisyysluokitus tehdään operatiivisen löydöksen perusteella. Primaarihoito on siis operatiivinen ja leikkaukset on pyritty keskittämään keskussairaaloihin. Postoperatiivisesti annetaan yleensä vaginaan paikallinen sädehoito vaginametastaasien ehkäisemiseksi. Jos karsinoomakasvu on leikkauspreparaatissa yli puolenvälin kohdunseinämän paksuudesta tai syövän erilaistumisaste on alhainen, annetaan potilaalle postoperatiivinen externi sädehoito. Pidemmälle levinneissä syövissä liitetään mukaan solusalpaajahoito.

Kohdun sarkoomat ovat harvinaisia ja niiden ennuste on endometriumin karsinoomaa huonompi. Kohdun runko-osan syövän ennuste riippuu levinneisyydestä sekä histologisesta erilaistumisasteesta. Endometriumsyövän kokonaisprognoosi (5-v. elossaolo) on 71 %, eri levinneisyysasteissa seuraavasti: stage I: 78 %, stage II: 61 %, stage III: 29 %, stage IV: alle 1 %.

Kohdunkaulan syöpä

Kohdunkaulan syövän yleisyys ja etiologia

Kohdunkaulan syövän ilmaantuminen on vähentynyt maassamme dramaattisesti Papanäytteeseen perustuvan joukkotarkastusseulan alettua 1960-luvun puolivälissä. Ilmaantuvuus on nykyään maailman pienimpiä eikä missään muualla maailmassa ole saavutettu yhtä hyviä tuloksia kohdunkaulan syövän ehkäisyssä kuin Suomessa. Kohdunkaulan syöpä oli Suomessa vuonna 2004 17. yleisin naisten syöpä. Uusia tapauksia oli 162, kun niitä vuonna 1964 oli 415. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus oli pienimmillään Suomessa vuonna 1992. Sen jälkeen insidenssissä on ollut nousua viime vuosiin asti, erityisesti seulontaikäisillä nuorilla naisilla. Syynä on ollut huono osallistumisaste seulontoihin.

Kohdunkaulan syöpä kehittyy esiasteiden, dysplasioiden kautta. Noin neljännes kohdunkaulan syövistä Suomessa on adenokarsinoomia, loput levyepiteeliperäisiä. Ihmisen papilloomavirus (HPV) on olennainen osatekijä kohdunkaulan syövän kehittymisessä (ks. Kohdunkaulan premalignit muutokset ja papilloomavirukset). Yli 90 %:ssa servikskarsinoomista löytyy HPV DNA:ta, useimmiten HPV tyyppejä 16 ja 18. HPV ei kuitenkaan todennäköisesti olevan ainoa syövän kehittymiselle vaadittava tekijä, koska HPV-infektio on varsin yleinen ja vain osalle infektoituneista kehittyy solumuutoksia kohdunkaulaan. Ko-faktoreita saattavat olla muut mikrobit, (esim. klamydia näyttää viimeisimpien tutkimusten mukaan olevan riskitekijä) ja tupakka. Riskitekijöitä ovat myös varhainen yhdyntöjen aloittamisikä ja partnerien lukumäärä mekanismin ollessa todennäköisesti kohonnut infektioriski.

Kohdunkaulan syövän taudinkuva

Kohdunkaulan syöpä ja sen esiasteet, dysplasiat, ovat oireettomia ja ne voidaan todeta vain sytologisin ja histologisin keinoin kolposkopiassa. Pidemmälle levinnyt invasiivinen kasvain aiheuttaa vuoto-oireita, kipuja ja usein virtsaamisvaikeuksia. Kohdunkaulan syövän leviäminen tapahtuu pääasiassa imuteitse sekä suoraan, vaginan ja parametrioiden suuntaan.

Kohdunkaulan syövän diagnoosi ja hoito

Nykyään suurin osa kohdunkaulan muutoksista todetaan Papa-näytteessä jo ennen syövän invaasiota eli in situ ja dysplasiavaiheissa. Solumuutoksen perusteella potilas ohjataan kolposkopiaan, jonka yhteydessä otettavilla biopsioilla varmistetaan diagnoosi. Invaasio tai sen puuttuminen tulisi useimmissa tapauksissa varmistaa portion konuksella, koska invaasion aste vaikuttaa olennaisesti hoitoon. Diagnoosin jälkeen suoritetaan levinneisyystutkimukset eri kuvantamismenetelmillä ja kliinisellä tutkimuksella. Kohdunkaulan syövän hoito on primaaristi operatiivinen levinneisyysasteissa I-IIa. Leikkaushoito on keskitetty yliopistosairaaloihin. Ennen leikkausta annetaan valikoidusti paikallinen sädehoito. Postoperatiivisen sädehoidon tarve määräytyy leikkauslöydöksen mukaan. Levinneisyysasteet Iib-IV hoidetaan sädehoidolla ja joissakin tapauksissa solusalpaajahoidolla.

Kohdunkaulan syövän 5-vuotisennuste on 60 %, eri levinneisyysasteissa seuraavasti: stage Ia: 91 %, stage Ib: 76 %, stage IIa: 55 %, stage IIb: 47 %, stage III: 37 %, stage IV: 8 %.

Munasarjasyöpä

Munasarjasyövän yleisyys ja etiologia

Munasarjasyöpä, kuten endometriumkarsinooma, on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Se on naisten syövistä neljänneksi yleisin. Uusia tapauksia vuonna 2004 oli 486, vuonna 1964 niitä oli 289. Ilmaantuvuuden huippu on 50-60 ikävuoden välillä, mutta sitä voi esiintyä myös nuorilla naisilla. Munasarjan pahanlaatuiset kasvaimet ovat hyvin monimuotoisia. Valtaosa on epiteeliaalista alkuperää, mutta osa on peräisin stroomasoluista ja itusoluista. Munasarjoissa tavataan myös muiden elinten syöpien metastaaseja.

Munasarjasyövän taudinkuva

Munasarjasyöpä on alkuvaiheissaan lähes aina oireeton. Varhainen diagnoosi on vaikea ja tapahtuu yleensä sattumalöydöksenä gynekologisen sisätutkimuksen yhteydessä. Sisätutkimus olisikin aina tehtävä, jos nainen valittaa epämääräisiä vatsa- tai selkäkipuja. Munasarjakasvain voi aiheuttaa myös tihentynyttä virtsaamistarvetta sekä ulostamispakkoa. Lisäksi voi esiintyä vuotoja sekä äkillistä vatsakipua (tuumorin torsio/nekroosi) tai lämpöilyä.

Munasarjasyövän diagnoosi ja hoito

Epäily munasarjakasvaimesta saadaan varmistettua ultraäänitutkimuksella. Uƒ:n herkkyys ja tarkkuus on osaavissa käsissä hyvä munasarjakasvaimien suhteen, mutta lopullinen varmuus kasvaimen luonteesta saadaan vasta histopatologisesta diagnoosista. Nuorella naisella ultraäänitutkimuksessa todettu yksilokeroinen, ohutseinäinen kasvain on hyvin todennäköisesti hyvänlaatuinen funktionaalinen kysta ja näitä voidaan jäädä seuraamaan, jolloin suuri osa niistä häviää itsekseen. Monilokeroiset, paksuseinäiset ja solideja alueita sisältävät munasarjakasvaimet ovat sen sijaan epäilyttäviä ja niiden luonne tulee selvittää operatiivisesti. Erotusdiagnostisia ongelmia voivat joskus muodostaa hyvänlaatuiset munasarjan endometrioomat ja dermoidikystat, mutta koska niidenkin hoito on operatiivinen, saadaan diagnoosi varmistettua histologisesti. CA-125 ja TATI-antigeenit, kuten muutkin kasvainmerkkiaineet saattavat olla hyödyllisiä diagnostiikassa, mutta varsinkin hoidon seurannassa niistä on apua.

Munasarjasyövän hoito tulee keskittää muutamiin keskuksiin. Hoito alkaa operatiivisesti, jonka yhteydessä tehdään levinneisyyden määrittely runsain solu- ja kudosnäyttein inspektion ja palpaation lisäksi. Leikkauksen yhteydessä pyritään poistamaan kasvainkudos mahdollisimman täydellisesti. Jatkohoito määräytyy levinneisyyden (stage) ja erilaistumisen (grade) mukaan. Useimmissa tapauksissa jatkohoitona ovat solusalpaajat erilaisin yhdistelmin.

Munasarjasyövän kokonaisennuste on melko huono, mutta jonkin verran parantunut viime vuosina. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista on potilaista elossa noin 42 %. Eri levinneisyysasteissa seuraavasti: stage I: 80 %, stage II: 62 %, stage: III 30 %, stage: IV 14 %. Seuranta varsinaisen hoidon jälkeen jatkuu munasarjasyövässä, kuten muissakin gynekologisissa syövissä, kymmenen vuoden ajan.

Trofoblastituumorit

Trofoblastituumorien yleisyys ja etiologia

Trofoblastituumoreilla (gestational trophoblastic tumors) tarkoitetaan mola hydatidosaa (rypäleraskaus), mola destruenssia ja korionkarsinoomaa (istukkasyöpä). Ne esiintyvät pääasiassa fertiili-ikäisillä naisilla. Joka toinen metastasoinut trofoblastituumori ja kolme neljästä metastasoimattomasta trofoblastituumorista syntyy mola hydatidosasta. Loput kehittyvät keskenmenon, kohdunulkoisen tai normaalin raskauden jälkeen. Toisaalta mola on benigni 81,5 %:ssa, kun taas 16 %:ssa se muuttuu invasiiviseksi molaksi ja 2,5 %:ssa korionkarsinoomaksi.

Trofoblastituumorien taudinkuva ja diagnoosi

Trofoblastituumoria on epäiltävä silloin, kun raskausoireet tai vuoto jatkuvat keskenmenon tai synnytyksen jälkeen ja samoin silloin kun S-hCG ei häviä kahdessa viikossa rypäleraskauden (mola) jälkeen. HCG:stä määritetään beta-ketjun määrä ja sen suhde alfa-ketjuun. HCG on erittäin hyvä merkkiaine hoidon tehon tarkkailussa ja jälkiseurannassa.

Trofoblastituumorien hoito ja seuranta

Trofoblastituumoreiden hoito tulee keskittää yliopistollisiin keskussairaaloihin. Solusalpaajahoito on ensisijainen hoito. Hoidon tulokset ja taudin ennuste ovat huomattavasti parantuneet uusien solusalpaajayhdistelmien myötä viime vuosien aikana.

Raskaus on usein mahdollinen trofoblastituumorin hoidon jälkeen. Se ei ole kuitenkaan suotavaa ensimmäiseen vuoden aikana diagnoosista. Paras ehkäisy tänä aikana on ehkäisytabletit.

Vaginan ja vulvan syövät

Vaginan ja vulvan syöpien yleisyys ja etiologia

Vaginan ja vulvan syövät ovat harvinaisia. Niitä esiintyy kumpaakin muutamia kymmeniä uusia tapauksia vuosittain. HPV:llä näyttää olevan oma osuutensa molempien syöpien kehittymisessä, mutta todennäköisesti ei yhtä merkittävä kuin kohdunkaulan syövässä.

Diagnoosi ja hoito

Vaginan karsinoomat diagnosoidaan useimmiten Papa-näytteen perusteella, vulvan kasvaimet inspektiolla. Diagnoosi varmistetaan aina histologisella näytteellä. Hoito riippuu syövän levinneisyydestä. Potilaiden hoito on keskitetty yliopistosairaaloihin.

Takaisin lukuun Naistentaudit, raskaus ja synnytys.

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko