Kihti

TherapiaFennica

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Dan Nordström

Kihti on virtsahapon (uraatin) aineenvaihdunnan häiriötila, jolle on tyypillistä hyperurikemia sekä kihtiartriitti, joka johtuu uraattikiteiden saostumisesta niveleen.

Hyperurikemia johtuu joko lisääntyneestä tuotannosta, esimerkiksi solujen hajotessa maligneissa veritaudeissa, joka selittää noin 10 % tapauksista. Varsinaisia uraattitasoa nostavia entsyymihäiriöitä esiintyy vain noin 1 %:lle. Toinen, ehkä tärkeämpikin, hyperurikemian aiheuttaja on vähentynyt eritys virtsaan. Alkoholi, diureetit ja munuaisten vajaatoiminta ovat tärkeitä uraatin eritystä vähentäviä mekanismeja. On arvioitu että vain joka kymmenes hyperurikemiapotilas saa kliinisen kihdin. Toisaalta tiedetään että varsinkin miehillä kihdin esiintyvyys korreloi suoraan seerumin virtsahappopitoisuuteen, joskaan ei lineaarisesti. Oireeton hyperurikemia edeltää kliinisiä oireita jopa vuosikymmeniä. Siksi alle 30-vuotiailla on epäiltävä synnynnäistä aineenvaihdunnan häiriötä (primaarinen kihti) tai munuaishäiriötä, kihdin syyksi.

Kihdin oireet

Kihtipotilas on yleensä keski-ikäinen, hyvinvoiva mies joka aamuyöstä, nautitun alkoholipitoisen illallisen jälkeen, sairastuu isovarpaan, jalkaterän tai nilkan voimakkaaseen särkytilaan, johon liittyy tämän alueen voimakas turvotus ja palpaatioarkuus. Potilalla saattaa esiintyä lievää lämpöilyä ja lasko sekä CRP nousevat. Kohtaus menee spontaanisti ohi noin viikossa. Uraatti on yleensä koholla, eli S-Uraat on yli 450 µmol/l, mutta saattaa olla normaalikin.

Kihdin diagnostiikka

Ainoa tapa varmuudella diagnosoida kihti on ottaa oireisesta nivelestä nivelnestenäyte ja tutkia tästä tuoreeltaan kihtikiteet. Kiteet tutkitaan natiivinäytteestä polarisaatiomikroskoopilla. Negatiivisesti kaksoistaittavien, katkenneen neulan näköisten kiteiden löytyminen varmistaa kihdin. Ilman tätä varmistusta diagnoosi pysy epävarmana. Pelkän kohonneen uraatin perusteella varmaa diagnoosia ei voida tehdä. Tosin diagnoosi on todennäköinen mikäli potilas on keski-ikäinen, lihava tai ruoan ja alkoholin ystävä, hänellä on monoartriitti, kohonnut virtsahappopitoisuus veressä, ja oireisto paranee tulehdussärkylääkkeillä noin viikon sisällä. Röntgenkuva on alkuvaiheessa normaali. Kroonisissa tapauksissa nähdään tarkkarajaisia syöpymiä joita muodostuu vasta vuosia kestäneissä tiloissa. Ns. kihtimunuainen eli hyperurikemian aiheuttama munuaistoiminnan häiriö on myös melko yleistä kroonisissa hyperurikemioissa. Erotusdiagnostisia tiloja ovat reaktiivinen tai septinen artriitti.

Kihdin hoito

Kihdin hoito perustuu akuutin niveltulehduksen- ja pitkäaikaisen koholla olevan virtsahappopitoisuuden laskevasta hoidosta.

Akuutti kihtikohtaus hoituu usein tulehdussärkylääkkeillä ja tarvittaessa paikallisella glukokortikoidiruiskeella. Asetyylisalisyylihappoa on syytä välttää koska se saattaa estää virtsahapon erittymistä.

Pitkäaikaishoitoon kuuluu laihduttaminen ja alkoholin, erityisesti oluen, kuten myös tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen. Kihtipotilaan ruokavaliosta on tarkempaa tietoa kohdassa Kihdin ravitsemushoito. Diureettilääkitys tulisi korvata muilla lääkkeillä.

Kihdin hoito on oleellisesti helpottunut allopurinolin käyttöönoton myötä. Lääke estää virtsahapon muodostumista ksantiini ja hypoksantiini-puriineista estämällä ksantiinioksidaasientsyymin vaikutuksia. Käytännössä tämä lääke on ensisijainen mikäli kihtikohtaukset uusiutuvat, ovat invalidisoivia eikä ruokavaliosta saada riittävää apua. Tavanomainen annos on yksi tabletti eli 300 mg/vrk, joka aloitetaan kihtikohtauksen mentyä ohi. Mikäli potilas ei siedä lääkettä, joudutaan turvautumaan virtsahapon eritystä lisäävään probenesidiin.

Kihdin ennuste

Hoidettuna ennuste on varsin hyvä. Ongelmaksi muodostuvat potilaat jotka ovat yliherkkiä allopurinolille ja jotka ovat jo ajautuneet munuaisten vajaatoiminaan, eivätkä näinollen voi käyttää probenesidiä.

Takaisin lukuun Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet.

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko