Nuorten syömishäiriöt

TherapiaFennica

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Hanna Ebeling

Tässä käsitellään nuorten laihuushäiriö eli anoreksia nervosa, ahmimishäiriö eli bulimia nervosa ja epätyypilliset syömishäiriöt. Lihavuutta on käsitelty lasten syömishäiriöiden yhteydessä (katso Lasten syömishäiriöt).

Nuorten syömishäiriöiden taudinkuva

Laihuushäiriö nuorilla

Laihuushäiriössä keskeinen oire on painon pudotus ja painon pitäminen alhaisena välttämällä ravitsevia ruokia ja syömistä, runsaan, usein pakonomaisen liikunnan avulla sekä toisinaan ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden avulla (taulukko 1). Kasvuiässä painonnousun ja vähitellen pituuskasvun pysähtyminen voivat olla laihuushäiriön merkkeinä ja paino ei välttämättä laske. Olennaista laihuushäiriössä on potilaan tunnetason kokemus itsestä liian lihavana ja pyrkimys laihuuteen ja itsehallintaan.

Osittain pakonomaisten suoriutumispyrkimysten vuoksi laihuushäiriöstä kärsivät nuoret suoriutuvat koulussa yleensä hyvin. Heillä voi olla ikätovereita, mutta liittyminen nuorten joukkoon on kuitenkin ongelmallista. Laihuushäiriöön liittyy noin puolella potilaista masennusta sekä usein pakko-oireisen häiriön ja ahdistuneisuushäiriön piirteitä.

Laihuushäiriössä potilaan kuukautiset loppuvat ja heille kehittyy estrogeenin puutos ja luukato.

Ahmimishäiriö nuorilla

Ahmimishäiriöön kuuluu kohtauksittainen, toistuva ylensyöminen, jota potilas ei pysty hallitsemaan. Ahmimista seuraa usein oksentaminen. Lisäksi potilas käyttää esimerkiksi ajoittaista paastoamista ja lääkkeitä välttääkseen ruoan lihottavaa vaikutusta (taulukko 2). Paino voi vaihdella normaalista ali- tai ylipainoon.

Ahmimishäiriöstä kärsivät potilaat ovat usein impulsiivisempia kuin laihuushäiriöpotilaat. Liitännäisoireina on usein persoonallisuushäiriöitä ja päihdeongelmia sekä mahdollisesti itsetuhokäyttäytymistä.

Ahmimishäiriössä potilaan somaattinen tilanne ei yleensä ole yhtä uhkaava kuin vaikeassa laihuushäiriössä. Häiriö ei vaikuta luuntiheyteen, mutta kuukautishäiriöt ovat tavallisia. Oksentelu aiheuttaa hampaiden kiillevaurioita.

Taulukko 1. Laihuushäiriön (F50.0) diagnostiset kriteerit ICD-10 tautiluokituksen mukaan.

A) Ruumiinpaino vähintään 15 % alle pituuden mukaisesta keskipainosta tai painoindeksi (Body Mass Index, BMI*) alle 17,5. Esimurrosikäisten paino saattaa kasvun myötä jäädä jälkeen pituuden mukaisesta keskipainosta ilman painon laskua, mutta vanhempien potilaiden paino laskee.

B) Painon lasku itse aiheutettua välttämällä "lihottavia" ruokia. Lisäksi mahdollisesti itse aiheutettua oksentelua, ulostuslääkkeiden käyttöä, liiallista liikuntaa, ruokahalua hillitsevien tai nestettä poistavien lääkkeiden käyttöä.

C) Potilas on mielestään liian lihava ja pelkää lihomista, mikä saa hänet asettamaan itselleen alhaisen painotavoitteen.

D) Laaja-alainen hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakselin endokriininen häiriö, joka ilmenee naisilla kuukautisten puuttumisena ja miehillä seksuaalisen mielenkiinnon ja potenssin heikkenemisenä. Mikäli häiriö alkaa ennen murrosikää, murrosiän kehitys viivästyy tai pysähtyy. Potilaan toipuessa murrosiän kehitys jatkuu yleensä normaaliin tapaan, mutta viivästyneenä. Lisäksi kasvuhormonin ja kortisolin pitoisuudet saattavat olla koholla, kilpirauhashormonien aineenvaihdunta voi olla muuttunut ja insuliinineritys poikkeavaa.

E) Ahmimishäiriön (F50.2) kriteerit A ja B eivät täyty.

  • *BMI on paino kiloina jaettuna pituuden neliöllä metreinä ja sitä käytetään 16 vuoden iästä lähtien

Epätyypilliset syömishäiriöt nuorilla

Epätyypillisissä syömishäiriöissä kaikki laihuushäiriölle tai ahmimishäiriölle kuuluvat kriteerit eivät täyty. Diagnoosia käytetään myös silloin, kun kaikki oireet esiintyvät, mutta ovat lieviä.

Syömishäiriöiden etiologia

Syömishäiriöitä pidetään etiologialtaan monitekijäisinä. Suvussa esiintyneet syömishäiriöt lisäävät riskiä. Nuorella ja perheessäkin voi olla perfektionistisia ja pakko-oireisiin viittaavia piirteitä. Nuoruusiän kehitykselliset vaikeudet, länsimaisen kulttuurin laihuusihanne ja korkea vaatimustaso, tiettyihin urheilulajeihin kuuluva voimakas itsekontrolli, perheen vuorovaikutusongelmat sekä nuoren kokemat traumaattiset tapahtumat, esim. seksuaalinen hyväksikäyttö, voivat altistaa syömishäiriöille.

Syömishäiriöiden esiintyvyys

Syömishäiriöt ovat tyypillisesti nuoruusikäisten tyttöjen ongelma. Länsimaissa laihuushäiriöiden esiintyvyys nuoruusikäisillä tytöillä on noin 0,2-1,1 % ja vastaavasti pojilla noin kymmenesosa tästä. Ahmimishäiriöiden elinaikainen esiintyvyys naisilla on noin 1-4 %, ja nuoruusiässä jokseenkin sama kuin laihuushäiriön. Laihuushäiriö alkaa tyypillisesti nuoruusiän alkuvuosina ja ahmimishäiriö nuoruusiän loppuvaiheissa. Osa laihuushäiriöistä muuntuu ahmimishäiriöiksi. Epätyypillisiä syömishäiriöitä esiintynee noin 5 %:lla ja lieviä muotoja tätä enemmän.

Taulukko 2. Ahmimishäiriön (F50.2) diagnostiset kriteerit ICD-10 tautiluokituksen mukaan.

A) Toistuvia ylensyömisjaksoja, jolloin potilas nauttii suuria ruokamääriä lyhyessä ajassa. (Jaksot vähintään kahdesti viikossa ainakin kolmen kuukauden ajan.)

B) Syöminen ja voimakas halu tai pakonomainen tarve syödä hallitsee potilaan ajattelua.

C) Potilas pyrkii estämään ruuan "lihottavat" vaikutukset tyypillisesti jollain tai joillakin seuraavista tavoista: itse aiheutettu oksentelu, ajoittainen syömättömyys, ruokahalua hillitsevien lääkkeiden, ulostus- kilpirauhas- tai nesteenpoistolääkkeiden väärinkäyttö. Ahmimishäiriöstä kärsivä diabetespotilas saattaa jättää insuliinin ottamatta.

D) Potilas on mielestään liian lihava ja pelkää lihomista, mikä johtaa usein alipainoisuuteen ja saa hänet asettamaan itselleen alhaisen painotavoitteen

Syömishäiriöiden tutkimus ja diagnostiikka

Alkuarvio tapahtuu usein perusterveydenhuollossa, esimerkiksi kouluterveydenhuollossa. Varsinaiseen tutkimusvaiheeseen tulee kuulua nuoren somaattinen ja psykiatrinen tutkimus, ja nämä toteutetaan usein erikoissairaanhoidossa. Anamneesista selvitetään syömishäiriön oireiden esiintyminen (taulukot 1 ja 2), kasvutiedot ja kehitysnopeus, mm. kuukautisanamneesi. Kasvuikäisten painon arvioinnissa käytetään suhteellista painoa (kasvukäyrät) ja tätä vanhemmilla painoindeksiä (BMI, kg/m2). Lääkärintutkimuksessa kiinnitetään huomio varsinkin syömishäiriöiden tyypillisiin löydöksiin, nälkiintymiseen ja kuivumiseen. Verenkuva, elektrolyytit, lasko, maksakokeet, munuaisten toiminta, kilpirauhaskokeet, verensokeri, keliakiavasta-aineet, EKG ja happo-emästasapaino tarkistetaan.

Psykiatrisessa tutkimuksessa selvitetään potilaan kehitysvaihe ja toimintakyky, liitännäisoireet sekä häiriön vaikutus nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen. Perhe otetaan mukaan varsinkin nuorimpien nuorten tutkimukseen ja hoitoon.

Nuorten syömishäiriöiden hoito

Hoito riippuu häiriön keskeisistä oireista, vaikeusasteesta, potilaan iästä sekä perheen ja ympäristön mahdollisuuksista tukea potilasta. Perusterveydenhuollossa voidaan hoitaa lievät ja nopeasti hoidolle reagoivat syömishäiriöt. Nuoren psykiatrinen arvio tulisi kuitenkin suorittaa yhteistyössä erikoislääkärin kanssa. Samoin osa tutkimusten jälkeisestä jatkohoidosta voidaan toteuttaa perusterveydenhuollossa paikallisten hoitoresurssien puitteissa. Työnohjausta ja konsultaatioapua kannattaa hakea syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneesta yksiköstä.

Laihuushäiriön hoidon keskeisenä tavoitteena on ravitsemustilan korjaaminen. Ongelmana taas on se, että potilas ahdistuu syömisestä ja ajatuksesta, että painoa tulisi lisätä. Sopiva energiamäärä on noin 130 % arvioidusta energian tarpeesta, hoidon alussa usein noin 1 000-1 200 kcal/vrk. Mikäli tilanne ei avohoidossa korjaannu, on osastohoidon mahdollisuuksia syytä harkita. Vaikeissa ravitsemustilan häiriöissä painon nousun tulisi aluksi tapahtua riittävän hitaasti. Osastolla voidaan apuna käyttää hoitosopimuksia. Nenämahaletkulla tapahtuvaa ruokintaa käytetään ääritapauksissa. Potilaan energiankulutusta voidaan säätää liikuntaa rajoittamalla.

Ahmimishäiriöissä ei aina ole aliravitsemusta, mutta hoidossa pyritään ruokailun ja ruokaan liittyvän ajattelun normalisoimiseen.

Potilas ja vanhemmat tarvitsevat asianmukaista tietoa häiriöstä ja hoidosta. Psykoedukaatio, tiedon antaminen siten, että potilas voi samalla työstää ongelmaansa ja saamaansa tietoa, on olennainen osa varsinkin alkuvaiheen hoitoa.

Terapeuttisista hoidoista syömishäiriöissä käytetään yksilöterapiaa ja ryhmäterapiaa sekä varsinkin nuorimpien nuorten kohdalla perheterapiaa. Kognitiivisen käyttäytymisterapian tehosta syömishäiriöissä on eniten tutkimuksellista näyttöä. Hoitojen avulla pyritään ajattelun vapautumiseen ja nuoruusiän normaalin kehityksen saavuttamiseen.

Ahmimishäiriöpotilaat voivat hyötyä fluoksetiinista tai muista depressiolääkkeistä. Laihuushäiriöissä lääkkeet voivat auttaa häiriön liitännäisoireisiin, kuten masennukseen ja ahdistuneisuuteen.

Nuorten laihuushäiriön ennuste

Laihuushäiriön seurauksena kuolee ennenaikaisesti pitkäaikaisseurannassa edelleen 5-10 %. Noin puolet laihuushäiriöpotilaista paranee, 30 %:lla oireilu jatkuu ja 10-20 %:lla tila kroonistuu. Ahmimishäiriö on usein jaksottainen häiriö ja 5-10 vuoden seurannassa noin puolet paranee ja 20 %:lla häiriö jatkuu.

Linkit

http://www.kaypahoito.fi Käypä hoito -suositus: "Lasten ja nuorten syömishäiriöiden hoito".

Kirjallisuutta

Rantanen P. Nuorten syömishäiriöt. Kirjassa: Moilanen I, Räsänen E, Tamminen T, ym. (toim.) Lasten- ja nuorisopsykiatria. Kustannus Oy Duodecim 2004.

Steiner H, Lock J. Anorexia nervosa and bulimia nervosa in children and adolescents: a review of the past 10 years. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1998;37:352-359.

Suokas J, Muhonen M, Viljanen R. Syömishäiriöiden tunnistamienn ja hoidon pääperiaatteet. Suom Lääkäril 2001;55:3557-3564.

Takaisin lukuun Nuorisopsykiatria.

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko