Tulehdukselliset suolistosairaudet

TherapiaFennica

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Martti Färkkilä

Inflammatoriset suolistosairaudet, haavainen paksusuolen tulehdus ja Crohnin tauti ovat patogeneesiltaan tuntemattomia kroonisia tulehduksellisia suolistosairauksia. Inflammatoristen suolistosairauksien synnyssä katsotaan olevan keskeisenä tekijänä poikkeava tai häiriintynyt immuunivaste suolen omaa bakteeriflooraa vastaan geneettisesti alttiilla henkilöillä. Tämä johtaa immunologisen toleranssin murtumiseen, joka ylläpitää kroonista tulehdusreaktiota suolen limakalvolla ja seinässä. Taudille altistavia geneettisiä tekijöitä on tutkittu runsaasti viime vuosina. Crohnin taudille altistava ensimmäinen geeni, CARD 15 on löydetty kromosomista 16, mutta selittää kuitenkin taudin synnystä pienen osan eikä mutaation määrittämisellä ole kliinistä merkitystä taudin ennustetta tai hoitoa arvioitaessa. Koska syntymekanismit ovat tuntemattomia on lääkitys yhä empiiristä. Uudet immunomodulaattorit ovat parantaneet etenkin Crohnin taudin hoitovasteita, mutta myös vanhempien immunosuppressiivisten lääkkeiden käyttö on selkiintynyt. Toistuvista tai pitkistä steroidihoidoista on pyritty eroon ja immunosuppressiivisten lääkkeitten käyttö on lisääntynyt myös ulseratiivisessa koliitissa.

Crohnin tauti

Crohnin tauti on etiologialtaan tuntematon ja vaikeusasteeltaan vaihteleva krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Esiintyvyys on Suomessa noin 100/100 000 ja uusien tapausten vuosittainen ilmaantuvuus 6-9 tapausta sataatuhatta henkilöä kohti. Tauti on naisilla jonkin verran yleisempi kuin miehillä. Tautia hoidetaan vaikeusasteesta riippuen perusterveydehuollossa tai sairaalassa. Hoidon tavoitteena on oireettomuus, ja relapsien sekä komplikaatioiden esto. Taudin diagnostiikka on syytä hoitaa erikoissairaanhoidossa, mutta perusterveydenhuollossa tulee osata epäillä tautia ja ohjata potilas jatkotutkimuksiin. Taudin kroonisen luonteen takia säännöllinen seuranta on keskeinen osa hyvää hoitoa.

Taulukko 1: Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen ja kliinisiä piirteitä.

Oire tai löydös
Colitis ulcerosa
Crohnin tauti

Ripuli, löysävatsaisuus

+++

++

Veren, liman vuoto peräsuolesta

+++

+

Vatsakivut

(+)

+

Kuume

Akuutissa vaiheessa

++

Laihtuminen

+

++

Perianaalifistelit

-

++

Endoskopiamuutosten segmentaalisuus

-

+++

Muutoksia terminaalisessa ileumissa

-

++

+++ = Tyypillinen löydös ++ = Tavallinen + = Esiintyy (+) = Epätavallinen - = Ei esiinny

Crohnin taudin kliininen kuva ja diagnostiikka

Crohnin tauti voi affisioida koko ruuansulatuskanavaa suusta peräaukkoon saakka. Tauti rajoittuu ohutsuoleen noin 30 %:lla potilaista ja paksusuoleen 25-30 %:lla, ja 40 %:lla tautia esiintyy sekä ohut- että paksusuolen alueella. Pienellä osalla potilaista tautimuutoksia on havaittavissa myös muualla, esimerkiksi ruokatorvessa ja mahalaukussa. Kulkunsa perusteella tauti luokitellaan ahtauttavaksi, fistuloivaksi tai tulehdukselliseksi. Diagnostiikka nojautuu oireiden ohella pitkälle endoskopiatutkimuksiiin: ileokolonoskopiaan ja gastroskopiaan ja tarvittaessa ohutsuolen tila voidaan selvittää esim. magneettienterografialla ja endokapselikameratutkimuksella. Tavallisimpia komplikaatioita ovat suolitukokset, absessit ja fistelit. Oireilu alkaa useimmiten vähitellen. Epäsuorina oireina voi esiintyä hidastunutta kasvua, viivästynyt puberteetti, aliravitsemusta, ennenaikaista osteoporoosia. Tavallisimpia oireita ovat kuitenkin vatsakivut, ripuli, suolentukosoireet ja kuumeilu. Oireiden monimuotoisuuden takia diagnoosiin pääsy kestää usein vuosia ensioireiden ilmaantumisesta. Suurentunut lasko ja CRP-arvo sekä lievä anemia ja leukosytoosi ovat tavallisia laboratorilöydöksiä. Taulukossa 1 on esitetty Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen erotusdiagnostiikkaa.

Crohnin taudin lääkehoito

Hoito on edelleen empiiristä ja se voidaan jakaa: (1) aktiivin taudin rauhoittamiseen, eli remission induktioon ja (2) remission ylläpitohoitoon. Hoidon suunnittelu edellyttää taudin varmaa diagnoosia, taudin laajuuden, aktiviteetin ja mahdollisten komplikaatioitten selvittämistä. Tauti jaetaan kliinisen kuvansa mukaan strikturoivaan, fistuloivaan ja non-penetroivaan, non-strikturoivaan eli koliittityyppiseen muotoon ja myös lääkehoitovalinnat ovat riippuvaisia taudin alatyypistä. Hoitovasteen arviointi perustuu oireisiin ja endoskopiaan. Lukuisia seerumista tai ulosteesta määritettäviä epäsuoria mittareita on kehitetty, joilla voitaisiin korvata endoskopiatutkimuksia. Sekä ulosteen kalprotektiini-, alfa-1-antitrypsiini- että laktoferriinimäärityksistä on julkaistu lupaavia tuloksia.

Remission induktio

Kortikosteroidit ovat aktiivin Crohnin taudin ensisijaishoito. Jopa 80 % potilaista saavuttaa kliinisen remission peroraalisella prednisolonihoidolla 4 viikon kuluessa. Maksassa nopeasti hajoavan kortikosteroidijohdannainen, budesonidi soveltuu kuitenkin vain terminaalisen ileumin ja/tai oikean puoleisen kolonin Crohnin taudin hoitoon. Kumpikaan ei ole taudin ylläpitohoidossa lumelääkettä parempi. Antibiooteista metronidatsolin on osoitettu olevan tehokas aktiivissa Crohnin taudin koliitissa tai ileokoliitissa, mutta ei vain ohutsuoleen rajoittuvassa taudissa. 5-ASA valmisteiden teho aktiivissa Crohnin taudissa on erittäin vähäinen. Sulfasalatsopyriini ja mesalamiini soveltuvatkin paremmin lähinnä lievän ileokolisen tai kolonin Crohnin taudin ylläpitohoitoon. Immunosuppressiivisella hoidolla, kuten atsatiopriinilla tai metrotreksaatilla ei taudin akuutissa vaiheessa ole merkitystä niiden hitaan vasteen takia. TNF-a:n vasta-aineella, infliksimabilla on saavutettu hyviä tuloksia hoitoresistentin aktiivin keskivaikean tai vaikean Crohnin taudin hoidossa. Noin puolet aktiivisista fisteleistä umpeutuu kuuden viikon aikana annetulla kolmen infuusion sarjalla.

Remission ylläpitohoito

Induktiohoitoa huomattavasti ongelmallisempaa on remission ylläpito. Taulukossa 4 on esitetty Crohnin taudin ylläpitohoidossa käytössä olevat lääkkeet. Käytetyimmät ja tehokkaimmat lääkkeet ovat tiopuriinit. Ne ovat myös tehokkaita fisteleiden hoidossa ja kuuluvatkin ensilinjan hoitoon kroonisesti aktiivissa fistuloivassa taudissa. Suositeltavat annokset ovat atsatiopriini 2,0-2,5 mg/kg/vrk ja 6-merkaptopuriini 1-1,5 mg/kg/vrk. Allergiset reaktiot, kuten ihottumat ja lämpöily sekä luuydin depressio (2-3 %) ja haimatulehdus (3-7 %) ovat tavallisimmat sivuvaikutukset. Laaja-alaisen, kroonisesti aktiivin tai fistuloivan tai tiheästi uusiutuvan Crohnin taudin ensisijainen ylläpitohoito on atsatiopriini tai 6-merkaptopuriini.

5-aminosalisyylihappo-valmisteet (5-ASA)

Mesalamiinivalmisteiden teho Crohnin taudin ylläpitohoidossa on kiistanalainen. Aktiivin Crohnin taudin hoidossa erittäin korkeat sulfasalatsiiniannokset (4-6 g/vrk) saattavat olla tehokkaita hoidettaessa lievää tai keskivaikeaa kolonin Crohnin tautia ja yli 3 g annokset mesalamiinia saattavat olla tehokkaita ileumin Crohnin taudin hoidossa. Crohnin taudin osalta ei ole käytettävissä tuloksia dysplasioiden tai kolorektaalisyövän kemopreventiosta 5-ASA-valmisteilla.

Infliksimabi

Infliksimabin tehosta ja turvallisuudesta Crohnin taudin ylläpitohoidossa aiemmin infliksimabilla hoitamattoman aktiivia Crohnin tautia sairastavan potilaan todennäköisyys saavuttaa remissio 30 viikon kohdalla on 23 % (5 mg/kg). Saavutettuun hoitovasteeseen ja sen kestoon vaikuttaa mm. vasta-aineiden muodostuminen infliksimabille, jotka lisäävät myös infuusioreaktioiden riskiä. Immunomodulatiivista hoitoa saavilla potilailla on vähemmän infuusioreaktioita, parempi primaari hoitovaste ja pidempi vasteen kesto. Infliksimabi on tarkoitettu ensisijaisesti potilaille, joille ei muulla hoidolla (kortikosteroidit ja immunomodulaattorit) ole saatu tyydyttävää vastetta, tai jos vaikeiden sivuvaikutusten takia immunomodulatiivisiä lääkkeitä ei voida käyttää eikä tautia voida hoitaa kirurgisesti tai potilaille joilla on tavanomaiselle hoidolle reagoimaton fistuloiva tauti. Mikäli induktiohoidolla saadaan selkeä hoitovaste on ylläpitohoito aiheen, mutta mikäli vastetta ei saada, ei hoidon jatkamiselle ole perusteita. Viimeistään vuoden kuluttua hoitosarjan aloittamisesta ylläpitovaste on syytä kontrolloida uudelleen ja päättää mahdollisesta hoidon jatkamisesta.

Muu hoito

Crohnin tautipotilaan oireiden taustalla saattavat olla muutkin syyt kuin aktiivi tauti. Terminaalisen ileumin resektion jälkeen ilmaantuva ripuli voi olla sappihappomalabsorption pohjalta syntynyt, jonka hoidossa kolestyramiini tai kolestipolihoito ovat tehokkaita. Laajassa ohutsuoliresektiossa kuituvalmisteita ja loperamidia voidaan käyttää hidastamaan ohutsuolen transit-aikaa ja vähentämään ripulia sekä lisäämään nesteiden imeytymistä. Rasvaliukoisten vitamiinien korvaus on perusteltu osoitettujen puutosten pohjalta. Crohnin tautiin voi liittyä anemia. Anemian taustalla on tavallisesti vuodon aiheuttama raudanpuute, B12-vitamiinin imeytymishäiriö tai krooninen tulehdus (sekundaarianemia). Hoitona ovat syyn mukaisesti rautavalmisteet tai B12-vitamiini.

Inflammatorisia suolistosairauksia potevilla on vähintään yhtä usein toiminnallisia vatsavaivoja kuin kontrolleillakin. Hyvän ravitsemustilan ylläpitäminen on paranemisen kannalta keskeistä. Crohnin taudin ravitsemushoitoa on käsitelty osiossa Ravinto sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.

Crohnin taudin leikkaushoito

Crohnin taudin leikkaushoidossa pyritään poistamaan eniten oireita aiheuttavat tautimuutokset kuitenkin suolen pituutta säästäen. Leikkaukset tulee pyrkiä tekemään rauhallisessa vaiheessa, sillä komplikaatiot ovat yleisempiä hätätilanteissa tehtyjen leikkausten jälkeen. Tavallisimpia leikkaushoitoa vaativia tiloja ovat ohutsuolitukokset, internit fistelit ja absessit, suolen perforaatiot, rajut verenvuodot, toksiset koliitit ja anaalialueen leesiot.

Linkit

http://www.kaypahoito.fi Käypä hoito -suositus: "Crohnin taudin hoito"

Kirjallisuutta

Niemelä S. Tulehdukselliset suolistosairaudet. Kirjassa: Gastroenterologia ja hepatologia. Toim. Höckerstedt K, ym. Kustannus Oy Duodecim, Jyväskylä 2007 (painossa).

Travis SPL, Stange EF, Lehman, ym. European evidence based consensus on the diagnosis and management of Crohn's disease. GUT 2006;55 (suppl 1)16-35.

Ulseratiivinen koliitti

Taulukko 2: Haavaisen paksusuolitulehduksen vaikeusasteen arviointi

Taudin vaikeusaste
Ripuliulosteiden määrä
Oireet
Laboratoriolöydökset

Lievä

Alle 4/vrk, joskus verisiä

Lievät vatsakivut, yleensä muita oireita ei esiinny

Yleensä ei muutoksia

Keskivaikea

Yli 4/vrk, verisiä

Lievä lämpöily, vatsakivut

Lasko voi kohota, lievä anemia

Vaikea

Yli 6/vrk, verisiä

Kuume, takykardia, vatsakivut

Lasko ja CRP koholla, anemia

Fulminantti

Yli 10/vrk, verisiä

Kuume, takykardia, kovat vatsakivut, heikentynyt yleistila

Lasko ja CRP koholla, S-Alb matala, vaikea anemia, elektrolyyttihäiriöitä

Ulseratiivinen koliitti, eli haavainen paksusuolitulehdus on peräsuolen, koolonin tai koko paksusuolen aluetta affisioiva suolen seinämän tulehdussairaus. Tautiin voi liittyä myös systeemisiä oireita, joita ovat esimerkiksi seronegatiivinen artriitti, ankyloiva spondyliitti, sakroiliitti, episkleriitti, iriitti, uveiitti, aftat, sklerosoiva kolangiitti, rasvamaksa, krooninen hepatiitti, laskimotukokset, kolangiokarsinooma, kyhmyruusu ja pyoderma gangrenosum. Haavainen paksusuolitulehdus on pitkäainen sairaus, ja sen etiologiaa ei tunneta. Suurentunut esiintyvyys on liitetty mm. korkeaan elintasoon ja hyvään hygieniaan. Suomessa taudin ilmaantuvuus on noin 8 uutta tapausta sataatuhatta asukasta kohti vuodessa ja tautia sairastaa noin 3 henkilöä tuhannesta. Psyykkisten tekijöiden ei ole havaittu vaikuttavan taudin puhkeamiseen, mutta oireiluun ja taudin aiheuttamaan koettuun haittaan niillä on vaikutusta. Valtaosa tuoreista koliiteista on proktiitteja (50 %), vasemmanpuoleisia koliitteja on noin 25-30 %. Pankoliitteja, jolloin muutokset ulottuvat maksanalaiseen paksusuolen mutkaan tai totaalikoliitteja on yhteensä noin 20-25 %. Proktiiteista etenee vasemmanpuoleisiksi koliiteiksi 10:ssä vuodessa noin 50 % ja vasemmanpuoleisista koliiteista noin 30 %.

Kliininen kuva ja diagnostiikka

Tavallisimpia oireita ovat vatsakivut ja ripuli, sekä liman, märkäisen eritteen ja veren esiintyminen ulosteissa (katso edellä Taulukko 1). Vain sigmasuolen distaaliosan ja peräsuolen aluetta affisioivaan tautiin saattaa joskus liittyä oireena vain ummetuksen tunnetta. Yleensä tässä on kuitenkin kyse taudin aiheuttamasta tenesmistä, eli voimakkaasta ulostamisen tarpeesta, joka ulosteen puuttumisen takia ei kuitenkaan johda ulostamiseen. Taudin vaikeusaste vaihtelee huomattavasti ja taudin luonnollinen kulku on oireettomasta oireiseen vaihteleva, Taulukko 2. Osalla potilaista tauti alkaa hyvin rajuoireisena ja tuo potilaan nopeasti hoitoon, mutta osalla potilaista lievät oirejaksot saattavat toistua jopa vuosien ajan ennen tutkimuksiin hakeutumista. Taudin vaikeusastetta voi arvioida oireiden vaikeuden ja löydösten perusteella.

Taudin diagnoosi perustuu kolonoskopiassa todettuihin (taulukko 3), ja siinä otettujen näytteiden histologisessa tutkimuksessa havaittuihin tyypillisiin tulehdusmuutoksiin. Laboratoriotutkimuksista tarpeen ovat PVK, Na, K, CRP, lasko, S-Alb ja ulosteviljelyt. Laboratoriotutkimusten tulokset vaihtelevat suuresti koliitin vaikeusasteen mukaan. Rajuoireisessa taudissa lasko ja CRP saattavat suurentua, potilas voi anemisoitua ja seerumin albumiinipitoisuus voi laskea. Erotusdiagnostisessa mielessä poissuljettavia ovat mm. infektiokoliitit, sädekoliitti, iskeeminen koliitti ja kollageenikoliitti.

Akuutin tilanteen hoito

Fulminantti koliitti on potentiaalisesti hengenvaarallinen tila. Potilas on usein kuumeinen, vatsakipuinen, sairaan oloinen ja veriripuloiva. Infektiivinen gastroenteriitti voi olla oirekuvaltaan hyvin samanlainen ja on siksi tärkeä erotusdiagnostinen vaihtoehto. Veriripulin takia potilas on anemisoitumisriskissä. Tärkeimmät uhkatekijät fulminantissa taudissa ovat kuitenkin toksinen megakoolon ja suolen perforaatio. Tila tulee hoitaa aina sairaalassa, jossa on riittävä gastoenterologinen asiantuntemus ja tarvittaessa valmius päivystyskolektomiaan. Akuuttivaiheessa lääkityksenä käytetään kortikosteroideja esim. metyyliprednisolonia 60 mg/vrk i.v. Nesteytys- ja ravitsemustilanne tulee korjata. Mikäli akuuttivaiheessa infektiivistä gastroenteriittiä ei voida poissulkea kannattaa potilasta hoitaa, kuten hänellä olisi sellainen (ks. Infektiotaudit -osio, Infektiiviset enteriitit).

Taulukko 3: Haavaisen paksusuolitulehduksen endoskooppinen luokittelu

Aste
Löydös
Kliininen arviointi

Grade 0

Vaalea limakalvo, jossa verisuonikuvioitus hyvin erotettavissa
Vähäistä limakalvon alaista nystyisyyttä normaalin värisellä limakalvolla

Normaali/ Rauhallinen

Grade I

Puuttuva normaali verisuonikuvioitus, ödemaa, erythemaa (punoitusta)

Lievästi aktiivi koliitti

Grade II

Petekkioita, ödemaa, punoitusta, kosketuksesta herkästi vuotava

Keskivaikea tulehdus

Grade III

Ödeemaa, erythemaa, spontaaneja vuotoja ja haavaumia, mukopurulentti erite.

Vaikea koliitti

Lääkehoito

Taulukko 4: Tulehduksellisten suolistosairauksien lääkehoito.

Taudin aste
Proktiitti
Laaja-alainen CU
Crohnin tauti

Lievä

5-ASA joko paikallisesti tai p.o., paikallissteroidit

5-ASA 2,4-4,8 g/vrk

SZP, metronidatsoli, budesonidi

Keskivaikea

5-ASA, paikallissteroidit

Kortikosteroidit, 5-ASA

Kortikosteroidit, atsatiopriini, budesonidi

Vaikea

Kortikosteroidit p.o. tai i.v., paikallissteroidit

Kortikosteroidit p.o. tai i.v., CyA

Kortikosteroidit p.o. tai i.v., infliksimabi

Ylläpitohoito

5-ASA p.o. tai paikallisesti

5-ASA, atsatiopriini

Atsatiopriini, SZP, metronidatsoli, infliksimabi

Huonosti hoidolle reagoiva tauti

Kortikosteroidit, CyA, AZA

Kortikosteroidit, CyA, AZA, infliksimabi

Infliksimabi, adalimumabi, sertolitsumabi pegol

CyA=siklosporiini, AZA=atsatiopriini, SZP=salatsosulfapyridiini

Aktiivin koliitin hoito

Aktiivin vasemmanpuoleisen tai pan-/totaalikoliitin koliitin induktiohoidossa ensisijaisena lääkkeenä ovat kortikosteroidit, tavallisesti suun kautta. Prednisonin teho remission induktiossa on lievässä-keskivaikeassa taudissa 65-68 %.

Taudin laajuudesta, vaikeusasteesta ja käytetystä aiemmasta lääkityksestä riippuen annos on akuutissa vaiheessa 30-60 mg/vrk, yleensä noin 4 viikon ajan. Tämän jälkeen steroidiannosta lähdetään purkamaan esimerkiksi 5 mg/2 viikkoa noin 3 kuukauden ajan. Samanaikaisesti käynnistetään 5-ASA-lääkitys 2-3 g/vrk. Hoitovaste tarkistetaan - taudin vaikeusasteesta riippuen - kolonoskopialla 3 kk, kuluttua, jolloin potilaalla on jätetty vielä prednisoni 10 mg/vrk lääkitys. Tämä puretaan 2 viikon kuluessa, mikäli on saavutettu endoskooppinen remissio ja ylläpitohoidoksi jää 5-ASA. Mikäli tauti uusii steroidin poisjättämisen jälkeen useammin kuin 2 kertaa vuodessa, on syytä harkita atsatiopriini tai 6-merkaptopuriinihoidon aloittamista. Toistuvia tai jatkuvia steroidihoitoja on vältettävä niiden sivuvaikutusten vuoksi. Koska atsatiopriinin vaikutus alkaa hitaasti, 3-4 kuukauden aikana, joudutaan aktiivissa hoidossa käyttämään siltana joka tapauksessa steroidilääkitystä.

Kortikosteroidille reagoimaton tauti

Jos tauti aktivoituu korkean (yli 30 mg) steroidiannoksen läpi on ensisijainen lääke tällöin siklosporiini remission indusoimiseksi. Siklosporiinilla 2-4 mg/kg/vrk suonen sisäisesti tai 5 mg/kg /vrk p.o annosteltuna on saatu steroidiresistentissä tai kortikosteroideille huonosti regoivassa koliitissa 78 % hoitovaste vuoden seurannassa. Mikäli potilaalla ei ole aiempaa atsatiopriini- tai merkaptopuriinihoitoa, aloitetaan se viimeistään ennen sairaalasta pääsyä ja siklosporiinia jatketaan siltana noin 3 kuukauden ajan, kunnes atsatiopriinin teho tulee esiin. Koska kyseessä on steroidille huonosti tai ei lainkaan reagoinut tauti, tulee kortikosteroidin nopeaa poispurkua harkita.

Mikäli sen sijaan tauti aktivoituu riittävällä annoksella (2-3 mg/kg/vrk) ja riittävän pitkään käytössä olleen (yli 4 kk) atsatiopriinihoidon aikana voidaan remissio indusoida siklosporiinilla ajan voittamiseksi, mutta koska potilaalle ei ole hyviä ylläpitolääkitysvaihtoehtoja on kirurgia tällaisessa tilanteessa usein järkevin valinta.

Ylläpitohoito

Ylläpitohoidossa 5-ASA-valmisteet ovat ensisijaisia, vaikka niiden teho remission ylläpidossa vaihtelee 37-72 %:iin, keskimäärin 56 %. 5-ASA-valmisteet ovat osoittautuneet tehokkaiksi myös dysplasiamuutosten ehkäisyssä, joten inaktiivissakin taudissa suositellaan niiden jatkamista.

Atsatiopriinin käyttö steroidiriippuvaisessa koliitissa on viime vuosina lisääntynyt, vaikka kontrolloituja tutkimuksia siitä on verrattain vähän tehty.

Proktiitin hoidossa on oleellista poissulkea muut tulehdusta aiheuttavat tekijät, ennen kuin tehdään ulseratiivisen proktiitin diagnoosi. Erotusdiagnostisesti on huomioitava mm. infektiot (herpes, CMV, tippuri, kuppa, klamydia ja HIV) sekä mekaaniset syyt, mm. solitaari rectum ulkus. Ulseratiivisen proktiitin ensisijaisena hoitona ovat 5-ASA valmisteet paikallisesti tai yhdistettynä paikallissteroideihin. Ylläpitohoitona voi käyttää 5-ASA- tai budesonidivalmisteita paikallisesti, taulukko 4.

Lähettämisindikaatiot

Erikoislääkärin arvioon kannattaa lähettää kaikki uudet koliittipotilaat, residiivipotilaat joiden oireilu ei lievity tehostetusta lääkityksestä huolimatta kahden viikon kuluessa, potilaat joiden oireet palaavat kun kortikosteroidin käyttöä yritetään vähentää, potilaat joilla on taudin suolen ulkoisia manifestaatioita, sekä kaikki oireettomatkin raskaana olevat potilaat.

Kirurginen hoito

Haavaisessa paksusuolitulehduksessa kannattaa pyrkiä aina konservatiiviseen hoitoon. Vaikka tähän pyrittäisiinkin, joudutaan lopulta yli puolet potilaista leikkaamaan. Leikkaukseen päädyttään lähinnä silloin, kun potilaalla on fulminantti muuhun hoitoon reagoimaton koliitti, kroonisesti invalidisoiva hankala koliitti tai koliittiin liittyvä syöpä tai huomattavasti kohonnut syövän riski. Syöpä tai sen esiaste voidaan havaita kolonoskopiassa, jotka ovat juuri syöpäriskin takia indisoituja pidempään tautia sairastaneille. Leikkauksessa poistetaan paksusuoli ja ohutsuolen loppuosasta tehty J-pussi yhdistetään peräsuolen sulkijalihakseen.

Omahoito

Ravitsemus on keskeinen osa haavaisen paksusuolitulehduksen hoitoa. Aihetta on käsitelty osiossa Ravinto sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.

Seuranta

Haavaiseen koliittiin liittyy suurentunut syöpävaara, jonka takia potilaille on aiheen tehdä kolonoskopia noin 8 vuoden sairastamisen jälkeen ja tämän jälkeen muutaman vuoden välein. Kun potilaalla havaitaan syöpä tai vaikea dysplasia, on leikkaus tarpeen. Mikäli tauti on oireinen, voi sen aktiivisuuden ja laajuuden seuranta vaatia ajoittain kolonoskopioiden tekemistä.

Ennuste

Haavainen koliitti on krooninen sairaus, mutta sen oireisuus ja lääkehoidon tarve vaihtelee suuresti. Tautimuutoksia esiintyy vain paksusuolen ja peräsuolen alueella, joten näiden poisto leikkauksessa periaatteessa parantaa taudin, joskin tautiin liittyvät muut oireet kuten nivelvaivat eivät leikkauksella parane.

Linkit

http://www.kaypahoito.fi Käypä hoito -suositus: "Paksusuolen tähystystutkimukset"

Kirjallisuutta

Niemelä S. Tulehdukselliset suolistosairaudet. Kirjassa: Gastroenterologia ja hepatologia. Toim. Höckerstedt K, ym. Kustannus Oy Duodecim, Jyväskylä 2007 (painossa).

Takaisin lukuun Ruuansulatuselinten sairaudet.

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko