Urtikaria ja angioödeema

TherapiaFennica

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Heikki Neittaanmäki

Urtikaria

Urtikaria eli nokkosihottuma johtuu välittäjäaineiden (pääasiassa histamiinin) aiheuttamasta pienten verisuonien ja kapillaarien dilataatiosta ja permeabiliteetin lisääntymisestä. Urtikaria voidaan luokitella etiologiansa mukaan immunologiseen eli IgE-välitteiseen, epäimmunologiseen, fysikaaliseen, idiopaattiseen ja kontaktiurtikariaan. Käytännön syistä urtikaria jaetaan akuuttiin ja krooniseen tautimuotoon, joiden rajana pidetään 6-8 viikon kestoa. Akuutin urtikarian voivat laukaista infektiot (esimerkiksi virusinfektio), lääkeaineet (esimerkiksi penisilliini ja asetyylisalisyylihappo), ruoka-aineet (esimerkiksi kala, muna ja hedelmät), fysikaaliset tekijät (esimerkiksi raapaisu, hikoilu ja kylmä) mutta usein sen syy jää tuntemattomaksi. Alle 5 % akuutista urtikariasta on allergista. Kroonisen urtikarian etiologia on useimmiten tuntematon. Noin 20 %:lla kroonista urtikariaa sairastavista asetyylisalisyylihappovalmisteet pahentavat oireita. Joskus kroonisen urtikarian takana voi olla lääkeaine tai säilöntäväriaine (esimerkiksi salisylaatti, bentsoehappo, atsovärit), harvoin jokin yleissairaus (esimerkiksi hypotyreoosi, kollageenisairaus tai maligniteetti). Kroonista urtikariaa sairastavilla voidaan tavata samanaikaisesti myös jokin fysikaalinen urtikaria. Dermografismi (hankaus laukaisee), kylmäurtikaria ja kolinerginen urtikaria (= hikiurtikaria) ovat tavallisia fysikaalisen urtikarian muotoja kun taas solaari-, kuuma- ja tärinäurtikariaa nähdään harvemmin. Kontaktiurtikariassa iholle paikallisesti kosketuksiin joutuva valkuaisaine tai kemikaali (esimerkiksi lateksikumi, juurekset, hedelmät, eläinten epiteeli) laukaisee iho-oireet.

Oireet

Urtikaria muodostuu kutiavista, punoittavista, keskustastaan usein vaaleammista paukamista, joiden koko vaihtelee muutamasta millimetristä kymmeniin senttimetreihin. Yksittäinen paukama ilmaantuu äkisti, muuttaa muotoaan ja häviää 1/2-2 tunnissa. Paukamointiin liittyvä tai erillisenä esiintyvä angioödeema on kutiamatonta, syvempää turvotusta varsinkin subkutiksen alueilla (silmäluomet, huulet, genitaalit) tai limakalvoilla (kieli, kurkunpää).

Urtikariapaukamia rintakehällä.
Urtikariapaukamia rintakehällä.

Diagnostiikka

Anamneesi ja kliininen kuva ovat keskeisiä urtikarian diagnostiikassa. Infektio-, lääke- ja allergia-anamneesi ovat merkittävä osa taudin syyn selvittelyä. Urtikaria on useimmiten itsestään häviävä, joten laajoja erikoistutkimuksia tarvitaan vasta hankalahoitoisissa tapauksissa. Akuutti urtikaria paranee useimmiten 1-2 viikossa - krooninen urtikaria kestää muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Fysikaalisista urtikarioista dermografismi varmistetaan hankaamalla ihoa esimerkiksi kynän tylpällä päällä, kylmäurtikaria jääpalatestillä (20 min) ja kolinerginen urtikaria ergometri-hikitestillä. IgE-välitteinen urtikaria voidaan varmistaa RAST-tutkimuksin tai prick-ihotestein (esimerkiksi lateksikumi, penisilliini, tietyt ruoka-aineet) joskaan negatiivinen tulos ei täysin sulje pois kyseistä yliherkkyyttä. Erikoislääkärille laajempiin tutkimuksiin kannattaa lähettää potilaat, joilla urtikariaoireet toistuvat usein sekä hankalahoitoiset kroonista urtikariaa sairastavat tapaukset. Yleislääkäri pystyy hoitamaan suurimman osan urtikariatapauksista.

Hoito

Urtikarian hoidossa keskeisiä ovat etiologisen tekijän eliminoiminen ja antihistamiinilääkitys. Lievissä ja keskivaikeissa urtikariatapauksissa riittää antihistamiini p.o. Antihistamiineista käyttökelpoisia ovat ns. klassiset antihistamiinit, esimerkiksi hydroksitsiini.

Anti-inflammatoristen analgeettien kuten asetyylisalisyylihapon käyttöä on syytä välttää, koska urtikariaoireet voivat laueta tai voimistua niiden käytön yhteydessä. Parasetamoli sopii kuitenkin useimmiten urtikariapotilaalle. Fysikaalista urtikariaa sairastavalle potilaalle on tärkeää antaa ohjeet niistä tekijöista tai tilanteista, jotka voivat laukaista reaktion. Kylmäurtikariapotilaiden on mm. syytä välttää uimista, koska voimakkaimmat iho- ja yleisoireet esiintyvät yleensä kylmän veden laukaisemina.

Äkillisen anafylaksia-asteisen urtikarian ja/tai angioödeeman ensiapulääke on adrenaliini, jota annetaan sc./im. (1:1 000 / 0,4-0,8 ml) tai i.v. (1:1 000 / 0,2-0,5 ml). Vähemman äkillisessä, mutta laaja-alaisessa urtikariassa annetaan hydrokortisonia i.v. tai i.m. (100-250 mg:n alkuannoksena). Hoitoa jatketaan muutama päivä kortisonitabletein (esimerkiksi prednisoni 50-40 mg alenevin annoksin), jotta estettäisiin oireiden uusiutuminen. Lisäksi akuutissa urtikariassa antihistamiineja käytetään muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Äkillisessä voimakasoireisessa urtikariassa on oireiden rauhoittumista syytä seurata muutama tunti tai yön yli poliklinikalla. Lähinnä mehiläis- tai ampiaisallergisilla potilailla, joilla on esiintynyt anafylaktisia oireita saattaa olla itsellään adrenaliiniruisku (kuten EpiPen autoinjector®) äkillisten oireiden varalta.

Lievissä ja keskivaikeissa urtikariatapauksissa riittää antihistamiini p.o. Antihistamiineista käyttökelpoisia ovat spesifiset H1-histamiinireseptorisalpaajat (akrivastiini (Benadryl®), ebastiini (Kestine®), feksofenadiinihydrokloridi (Telfast®), loratadiini ja setiritsiini johdoksineen (molemmista useita valmisteita) ja mitsolatsiini (Mizollen®). Klassiset antihistamiinit, esim. hydroksitsiinihydrokloridi (Atarax®), jotka imeytyvät keskushermostoon aiheuttavat osalle potilaista sivuvaikutuksia, tavallisimmin väsymystä, mikä voi rajoittaa niiden käyttöä. Spesifisillä H1-reseptorisalpaajilla sivuvaikutukset ovat vähäisiä. Antihis-tamiinivalmisteiden tehossa on yksilöllisiä eroja, joten antihistamiinilääkitys kannattaa vaihtaa toiseen, ellei vastetta saada. Kroonisessa urtikariassa antihistamiinilääkitys on kuukausia, jopa vuosia kestävä. Annostelu on syytä valita siten, että potilaan oireet pysyvät poissa tai mahdollisimman lievinä.

Kroonisessa urtikariassa voidaan käyttää montelukastia (Singulair®) 10 mg x 1 usein yhdessä antihistamiinien kanssa. Vaikeissa kroonisissa urtikarioissa on käytetty myös siklosporiinia alkaen 2,5 mg/kg/vrk ja pyrkien pienimpään mahdolliseen annokseen, jolla oireet saadaan pysymään kurissa.

Hereditaarinen angioneuroottinen ödeema (HANE)

HANE on harvinainen, autosomissa dominantisti periytyvä komplementtisysteemin häiriön aiheuttama kohtauksittain ilmenevä ihon ja limakalvojen angioödeema. Taudissa yleensä kasvot, kurkunpää tai jokin raaja voivat turvota. Kurkunpään turvotus saattaa olla fataali. Urtikariapaukamia ei yleensä esiinny. Kohtauksittainen suolistoturvotus simuloi akuuttia vatsaa. HANE:ssa on kyse C1-esteraasin inhibiittorin (C1-INH) puutteesta. Diagnoosi varmistetaan laboratoriotutkimuksin, joissa HANE-tapauksessa C1-INH ja C4 ovat matalat. Osalla potilaista C1-INH on immunokemiallisesti määritettynä normaali, mutta biokemiallisesti määritettynä se on inaktiivia. Kurkunpään turvotuksen aikana potilas kuuluu aina sairaalaseurantaan. Kohtauksia estävänä hoitona käytetään traneksaamihappoa tai androgeenijohdannaisia kuten danatsolia. Antihistamiineista tai kortisonista ei ole merkittävää hyötyä HANE:n hoidossa. Potilaat, joilla epäillään HANE:a on syytä lähettää ihotautiklinikkaan selvittelyyn.

Takaisin lukuun Iho- ja sukupuolitaudit.

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko